Yörauha, tai sen osittainen puute

Mietin tässä mitä tekisin öiden suhteen. Melli herää yöllä ja kolistaa aitauksen reunaa. Kun käydään ulkona, on selvää että syystä minut herätti. Viime yönä herätyksiä tuli kuitenkin kaksi.

Mentiin aika myöhään nukkumaan, koska iltapissin jälkeen tuli taas villikohtaus. Puolen yön maissa molemmat saivat silmänsä ummistettua. Kello 2.30 tuli herätys. Ulkoiltiin ja varmaan koska ulkona oli pimeää, koira jäi kiltisti ulkoilun jälkeen omaan aitaukseensa, ja valitti vain vähän kun kiipesin parvelle nukkumaan. Uusi herätys tuli kello 5.30. Tämän kerran jälkeen paluu kotiin menikin sitten riehumisen puolelle. Kovaa vikinää ja ulvontaa aitauksessa. Kun kävi ilmeiseksi, että ulina jatkuu, valitsin hiljaisen hetken ja kiipesin istumaan aitauksen lähelle. Koira teki kaikkensa saadakseen huomiota, mutta olin passiivisena siinä. Sitten kun se vähän rauhoittui, menin yhä kauemmaksi ja lopulta parvelle. Saatiin taas unen päästä kiinni, mutta tunti touhuissa meni. Onneksi viimeinen herätys tuli vasta klo 9.30, joten yhteensä yöunta kertyi tarpeeksi.

Ilmeisesti Melli kokee kaikki ne hetket yksinolemiseksi, joina ei näe minua, vaikka kuulisikin puuhailuni. Äsken harjoittelimme sitten ihan oikeaa yksinoloa, kävin alakerrassa viemässä roskia. Kuuntelin pihalla lohdutonta ulinaa, mutta sitä kesti vain noin viisi minuuttia. Odottelin vielä ja totesin että hiljaisuus jatkuu, joten palasin sisälle ja tapasin hereillä olevan pennun. Olin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jätin sen aitaukseensa, jonne se on nyt nukahtanut.

Mukavampia juttuja oli tänään tehdyt harjoitukset. Melli malttaa istua jo kohtuullisen pitkään, vaikka tietää että minulla on makupala kädessä ja vaikka peruutan. Käytiin myös testailemassa lasten leikkipuiston laitteita. Koira leikki tyytyväisenä solmulla heiluvan tason päällä, eikä ollut moksiskaan kun nostin sen parin metrin korkeuteen seisoskelemaan ja makupaloja syömään. Se käveli myös korkean kiviaidan päällä, ja meni siellä istumaankin. Kaikki on edelleen siis superiisiä! Ainoa jännitysmomentti oli pysähtynyt lakaisuauto, jota piti aika pitkään katsoa, ettei se pure..

Seikkailupäivä

Mellin toisesta päivästä kotona tulikin oikea seikkailupäivä. Yö meni ihan mukavasti, itse heräilin enemmän kuin koira, piti päästä kurkkimaan nukkuuko se vai mitä tekee... Nukahtamiseen vaadittiin, että istuin pentuaitauksessa jonkun tovin ja odotin että tyttö sammuu. Yritin ensin jättää sen yksin aitaukseen, mutta huutohan siitä tuli.

Heräsin sitten 4.30 ja huomasin, että pentukin oli silmät auki. Päätin sitten viedä sen ulos, järkeilin, että parempi ennakoida kuin odottaa vinkunaa ja palkita sitten siitä. Noh, idea oli varmaan ihan hyvä. Hätä oli ja tuli hoidettua pihalla. Mutta se jatko.. Koirahan ehti siinä sitten herätä, vaikka itse pelkästään kuiskailin, enkä tehnyt ylimääräisiä liikkeitä ja annoin vain pienet kehut asioiden hoitamisesta. Tultiin takaisin, niin Mellillä oli puuhavaihde päällä. Ensin taas yritin vaan jättää sen yksin touhuamaan leluineen, mutta ei käynyt. Istuin sitten aitauksessa passiivisena ja puolinukuksissa ja katselin kuinka pentu leikki kaikilla eri leluilla, yritti syödä omaa petiään ja murista peilikuvalleen. Tuntia myöhemmin se viimein nukahti. Nukutiin vielä pari tuntia, ja klo 8 se olikin taas aivan virkeänä ja ulosmenovalmiina.

Hyvä puoli tässä show'ssa oli se, että pissit tulivat eilen siis sisälle vain kerran heti aamusta, ja Melli ei ole vielä kertaakaan päässyt kakkaamaan sisälle. Huono puoli oli se, että olen aika zombi. Tänä yönä aion kokeilla nukkua yön läpi paitsi jos hurtta valittaa hätäänsä. Kun kuulemma sisarukset ovat saaneet nukuttua seitsemänkin tuntia putkeen.

Koska yöllä oli energiaa, ajattelin, että tänään pikkuhaukku pitää väsyttää paremmin. Lähdettiin sitten heti aamusta tutustumaan ratikoihin ja Hietsun kirpputoriin. Melli kulki sylissä ja välillä pääsi seisoskelemaan ihmisvilinään. Tuttu istumistemppukin onnistui vaikka ympärillä tapahtui. Ei ollut moksiskaan. Tämän jälkeen se pääsi äidin luo kylään ja minä sain mennä Stadikalle nauttimaan auringosta. (Melli ei muuten yhtään tykkää auringonpaisteesta, kulkee aina varjossa ja välillä vikisee jos joutuu aurinkoon!) Pentu oli vartin verran itkenyt sitä, että lähdin, mutta sopeutunut sitten uuteen tilanteeseen. Hyvin meni vierailu!

Iltapäivällä lähdimme kantokassin kanssa kohti Kamppia. Koira kulki kiltisti kassissa ja katseli ympärilleen. Annoin sen hetken tallustella kauppakeskuksen lattialla, oli sunnuntai, joten aika tyhjää. Bussissa se istui kassissaan kiltisti vaikka vähän tylsistyikin puolen tunnin matkalla.

Perillä odotti Espoon kesäparatiisi rantoineen ja nurmikkoineen. Melli sai juosta vapaana, mutta silti se kulkee pääasiassa jaloissa ja katsoo silmiin ja heiluttaa häntäänsä. Seuraamisen opettaminen on jo aloitettu, koska se kävelee niin jo luonnostaan..

Maalla oli jännittäviä asioita, kuten meren laineet ja mölkkypalikat. Vähemmän jännittäviä, suorastaan yhdentekeviä, olivat lampaat.

Oli pienelle aika rankka päivä, vaikka se ottikin parit päivätorkut. Nyt se makaa reporankana lattialla. Toivottavasti ensi yönä nukutaan molemmat oikein hyvin!! (Ja kamera unohtui kotiin...)

Melli muutti kotiin

Tänään on se suuri päivä. Mellin ensimmäinen päivä uudessa kodissa. Se saapui aamusta kotiinkuljetettuna ja asettui heti taloksi. Kävimme vähän kävelemässä ja pentu on kuin unelma! Ei pureskele hihnaa, kävelee reippaasti häntä ympyrää vispaten ja uskaltaa tutkia kaikkia paikkoja. Lisäksi se tulee luokse käskystä "tänne" ja istuu vielä samantien paikoilleen. Myös muita ihmisiä tervehtiessään se istuu.

Mellin oikea nimi on Wirneen Jännitysmomentti. Se onkin pikkuisen jännittäjä, mikä ei ole mikään ihme. Omasta kotipihasta tänne asfalttiviidakkoon. Jos sitä jännittää, se istuu alas ja katsoo. Sitten se pitää houkutella tutkimaan. Kun se on päässyt jännityksestään yli, se on ihan innoissaan ja super reipas. Tutkittiin mm. rämiseviä metalliportaita ja katseltiin roska-autoa. Myös kotona oli pikkuisen jännittävää kun Mellin oman alueen ympärillä on peilikaapit. Peileissähän tunnetusti asuu kummituksia! Onneksi nämä kummitukset olivat kilttejä ja syöttivät makupaloja ja niistä tuli kavereita.

Ensin Melli ei tykännyt jäädä omalle alueelleen aidan taakse nukkumaan, mutta istuin aidan toisella puolella kunnes uni tuli. Nyt se jo kiltisti pysyy siellä ja nukkuu, vaikka pihassa tehdään äänekästä remonttia.

Olen puolessatoista tunnissa rakastunut tähän otukseen.