Thursday, July 31, 2014

Elämä on leikkiä vaan!

Nenän status tiistaina.
On ollut taas vipinää tälläkin viikolla! Mellillä on ollut joka päivä leikkitreffejä. Maanantaina illalla se pääsi painimaan Vilke-kelpien kanssa Hernesaareen, onneksi, koska päivä meni melkein kokonaan matkustaessa takaisin Helsinkiin ja bussissa nukkuessa. Juoksivat kuin hullut, jatkoivat äänetöntä ja varsin brutaalin näköistä painiaan sekä kastautuivat. Vilke lähti muina miehinä pitkälle uintilenkille, Melli tyytyi kastelemaan varpaitaan. Ilmeisesti vesi ei nyt taas houkuta, kun putoaminen altaaseen on liian tuoreessa muistissa. Päätettiin ottaa onnistunut leikkitapaaminen uusiksi. Tällä kertaa jäätiin ihan naapuriin hiekkakentälle, kun siellä ei kerrankin ollut ketään pelaamassa futista. Ralli oli taas melkoinen ja koirat tyytyväisiä.


Kääk!! Karkuun!!
Kuolassa ja hiekassa, mutta erittäin tyytyväisenä.

Vauhti-Vilke
Kaverukset.
Koska leikit päättyivät vasta kymmeneltä, päätin, että nyt tai ei koskaan kokeillaan koko yön nukkumista. Ja se onnistui!!! 7,5 tuntia unta, eikä pissoja lattialla. Luulen, että ongelma ei missään vaiheessa olekaan ollut koira (tietenkään) vaan minä itse, joka olen kuunnellut pennun jokaista liikettä ja ajatellut että se on pakko viedä ulos kun se vähänkin herää. Korvatulpat auttoivat ja uni maistui!

Eilen keskiviikkona lähdettiin sitten vaihteeksi reissuun, tällä kertaa Hyvinkäälle katsomaan kahta mäyräkoiraa (ja ehkä vähän niiden omistajaakin ;) ) Melli tutustui ensin 5-vuotiaaseen herra Heppuun, ja taisi pikkuisen rakastua. Leikki sujui todella hienosti, painia ja juoksemista, ei ollenkaan niin rajua kuin nuorempien kanssa, mutta silti tarpeeksi vauhdikasta.

Tutustutaan.
Hurjaillaan.
Painitaan.

Halitaan.

Huilaillaan.
Seuraavaksi esiteltiin Kamu. Kamu on vasta vuoden vanha, ja kävi ilmi, että intoa oli Mellin makuun vähän liikaa. Leikki onnistui vain niin, että Kamu oli hihnassa ja Melli vapaana, koska silloin Melli pääsi tarvittaessa karkuun kun toinen kävi liian rajuksi.

Jännää on!
Iik!

Mentiin väsyneen pennun kanssa hyvin levätyn junamatkan jälkeen äidin luo kylään. Siellä hauva
osoitti taas älykkyyttään. Kun hätä kävi liian kovaksi, se käveli raollaan olleesta parvekkeen ovesta ulos ja kävi siellä pissalla ja kakalla. Ilmeisesti se on tajunnut, että asiat hoidetaan ulkoilmassa!!

Illalla alkoi näkyä heräilyn merkkejä ja jännitinkin miten yö sujuu. Onneksi sattumalta törmättiin ulkona espanjanvesikoira Oppeen, jonka kanssa saatiin vielä puolen tunnin painit aikaiseksi. Yö venyi 8,5 tunnin mittaiseksi, eikä taaskaan pissoja lattialla!

Tänä aamuna Oppe tuli vastaan uudestaan ja saatiin sopivasti aamuenergiat purettua puistossa. Välillä on kätevää asua kaupungissa!

Nenä tänään


Monday, July 28, 2014

Ja vieläkin liian kuuma!

Nyt alkaa jo kypsyttämään! Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Helle vaan jatkuu ja jatkuu ja koira on reporankana kaiket päivät. Iltaisin se sitten virkistyy ja se onkin sitten menoa..

Lelulaatikossa..

Mellin nenä ja silmien ympäryksen iho on edelleen kipeä. Silmät on punaiset ja nenä rupinen. Nyt ei vielä tiedetä mistä on kyse. Kenties se voisi olla tuo Collie nose? Voisi selittää myös sen miksi aurinko on niin inhottava! Nyt täytyy odotella ja katsella. Eilen tilanne näytti huonolta, mutta tänään mun mielestä parempi. 
Noh, ollaan sietokyvyn rajoissa ja varjopaikkoja etsien puuhailtu kaikkea mukavaa. Tavattu pikkulapsia, tokoiltu, etsitty privaattirantoja mm. Lauttasaaresta ja Seurasaaresta, pelattu futista ja leikitty muiden koirien kanssa.

Siirtolapuutarhassa. Lasten lelut on kanssa ihan kivoja.
Melli kävi ensimmäistä kertaa ihan itse ja vapaaehtoisesti uimassa Seurasaaressa ja toisen kerran vahingossa Hämeenkyrössä kaverin luona. Mulskahti piha-altaaseen touhutessaan siellä uineen kultaisen noutajan ympärillä tarpeeksi kauan.

Uups! Se huomasi mut!

Luru: "Ottakaa tuo monsteri pois kimpustani!"

Melli: "Mutta minä olen ihan kiltti!"
Riemua ennen molskahdusta...

Olen märkä ja nenäni ja silmäni ovat kipeät :(

Kavereita me ollaan, vaikka vähän erilaisia.
Aikuiset voivat katsella maisemia. Melli lähtee syömään!

Eilen tavattiin muita Wirneen pentuja ja hauvat saivat vähän painia auringosta huolimatta. Jatkoimme Tampereelta matkaa Hämeenkyröön, jossa oli kaikkea mukavaa pientä puuhaa ja omistajakin sai nukuttua paremmin. Tänä iltana on sovittu tapaaminen kelpie-pennun kanssa, tavoitteena olisi painiottelu.

Kotona lepäilemässä.

Friday, July 25, 2014

Hulinaa ja hellettä

Huh, olenpas ollut laiska päivittelijä! Kaikki on kuitenkin hyvin. Palattiin mökiltä ja Melli nukkui taas kiltisti suurimman osan 2,5 tunnin bussimatkasta. Vähän söi myös puruluuta ja oli paijattavana.

Paluu kaupunkiarkeen sujui hyvin, olin (taas) positiivisesti yllättynyt. Täällä elämä on asettunut uomiinsa. Pentu jää välillä pariksi tunniksi yksin, eikä ainakaan lähtiessä eikä palatessa tee asiasta sen kummempaa numeroa. Yömeininki on tasoittunut, kerran ulos ja sitten aika pikaisesti takaisin nukkumaan. Viime yönä sain nukkua historialliset 6 tuntia putkeen, kun koira heräili vasta kuuden aikaan aamulla ensimmästä kertaa! Kyllä se yö siitä vähitellen pitenee..

Ollaan taas touhuiltu aika paljon iltaisin, mutta päivisin on liian kuuma hurttapololle. Illalla sitten riittääkin virtaa! Löydettiin mukava painikaveri, mäykky-cockerimix, jonka kanssa Melli sai painia yltäkylläisesti. Se on selvästi rohkaistunut uusien koirien suhteen, mutta ei vielä ymmärrä haukkujia.

Ollaan matkustettu aika paljon ympäriinsä, ja bussit ja metrot sujuu aivan ongelmitta edelleen. Käytiin myös Mustissa ja Mirrissä taas ostoksilla ja vaa'alla. Neiti painaa 5,5 kg tällä hetkellä. Ahne on kuin porsas, en ole ennen moista nähnyt. Välillä mietin ruokinko liian vähän kun raukka on niin nälkäinen, mutta voipi olla että se vaan nyt kuuluu persoonaan.. Katsellaan tässä tätä ruokinta-asiaa vähitellen.

Olen myös alkanut antaa pieniä maistiaisia muuta ruokaa. Makupalojen joukkoon on tupsahdellut herkkuja ja rahkapurkin pohjatkin sai nuolla. Tiukka linja on kyllä muuten pitänyt, eikä herkkuja jaella missä tahansa. Periaatteena on ollut että kaikki ruoka ja puruluut tarjoillaan Mellin omaan aitaukseen vain silloin kuin portti on kiinni. Ideana on, että portin esiin nostaminen ei tarkoita vain yksin jäämistä tai nukkumaanmenoaikaa, vaan myös ruoka- ja puruluunsyöntiaikaa. Toimii, Melli ei piittaa portista lainkaan.

Koulutus on myös jatkunut hyvin. Koira oppii nopeammin kuin emäntä kehittää tehtävää! Luoksetulo, sivulletulo, istuminen, seuraaminen, anna olla ja rauhassa (hihnassa) on nyt aika hyvin hallussa. Seuraava projekti on maahan-käsky sekä tietenkin kärsivällisyyden pidentäminen kaikissa edellämainituissa! Olen vaan aika äimänä, istuminen sujuu myös jo vauhdista jättäen ja sivulletulokin tulee suoraan kiinni jalan viereen. Pelkään koko ajan, että opetan jotain vääriä tai huonoja tapoja, täytyy mahdollisimman pian mennä jonnekin pentutokokurssille! Koira on ainakin innoissaan kaikesta tekemisestä (ahneuttaan?) ja naksutin on ollut tosi näppärä. Peruskäytöstavoissa onkin sitten enemmän harjoittelemista, sohvaa tekee mieli nakertaa ja kengät vaan on tosi kivoja leluja.. Varsinkin jos ne liikkuu ja niissä on nauhat!

Sunday, July 20, 2014

Mökillä olo jatkuu

Mökkeily on ollut oikein mukavaa. Ollaan harjoiteltu tottelevaisuusjuttuja, uutuutena sivulletulo, joka sujuu silloin kuin Melliä huvittaa. Ostin klikkerin ja ollaan sen kanssa vähän puuhattu. Opetin myös komennon "anna olla", eli mitä ikinä ollaan tekemässä tai syömässä, pitää heti unohtaa siihen paikkaan ja tulla hakemaan kehuja. Se toimi ensin ihan hyvin, kunnes Melli tajusi, että sitä voi käyttää välipala-automaattina. Poimii vaan jotain kiellettyä suuhunsa, omistaja sanoo anna olla, pudottaa kielletyn asian suustaan ja saa makupalan. Nyt täytyy vähän hioa tätä juttua...

Mökkielämyksiin on kuulunut myös erilaisiin vesihanoihin tutustumista, järveen totuttelua, villasukilla ja tyhjillä pulloilla ja tölkeillä leikkimistä (tölkit ansaitsee kunnon haukut!), veneilyä sekä torikahveja. Kaikki sujuu moitteetta. On se aika mainio epeli tuo meidän Melli.

Vahinkouinnin jälkeen.


Ihan paras lelu!









Luulin ostaneeni koiranpennun, mutta taisi tulla kissa..



Friday, July 18, 2014

Mökkipeto

Täällä mökillä Mellin sisällä on herännyt uinuva peto. Se kulkee suu auki ja tarttuu hampaillaan joka ikiseen asiaan, mikä tulee vastaan. Erityisen kivaa on hyökkäillä kenkiin ja sääriin kiinni. Auts.

Tänään ei ole tapahtunut mitään erityisen jännittävää, paitsi että katseltiin puussa riehunutta oravaa. Ja Melli putosi laiturilta veteen, eli ui ensimmäistä kertaa elämässään... Ilmeisesti kokemus oli hiukan pelottava, sillä seuraavalla kerralla pentupoloa sai suostutella laiturille. Kun se viimein tuli sadannen kutsun jälkeen, se juoksi laiturin yli ja suoraan syliini. Takaisinpäin mennessä laituri oli jo vähemmän pelottava. Eli eiköhän me saada tämä kammo karsittua parissa päivässä!

Nyt se leikkii erittäin kovaäänisesti tyhjillä tölkeillä, jotka löytyivät saunan eteisestä. Tänään siis selvisi asia numero 2, jolle Melli haukkuu. Asia numero 1 oli peili ja tosiaan 2 on tölkit.

Thursday, July 17, 2014

Matkustusvälineissä on hyvä nukkua

Suomenlinnan lautta -kokeilu meni Melliltä nyt vähän ohi. Se nukkui kantokassissaan mennen tullen.. Itse saaressa oli tosi kivaa, se sai juoksennella jopa ilman remmiä ja muutenkin nautiskella olostaan.



Tänä aamuna imuroitiin. Melli ei tykännyt yhtään ja meni kaappiin piiloon. Päätin antaa sen olla, ja kyllä se loppuimuroinnista alkoikin vähän rauhoittua masiinan suhteen.



Myöhemmin lähdettiin autolla mökille. Taas koko matka meni uinumiseksi, eli kiltisti oli tyttö. Mökillä on kahlailtu, sienestetty (pieni ongelma..) ja kaivettu kuoppia. Koiramaista menoa. Täällä on myös mukava nukkua.



Juuri havaitsimme myös pennun kiinnostuksen sähköjohtoihin. Ei hyvä. Täytyy vähän pohtia mitä tälle tehdään. Olin nimittäin ajatellut, että mökillä voisi harjoitella yksinoloa, mutta täällä taitaa olla johdot sellaisissa paikoissa, että jää harjoittelematta.


Wednesday, July 16, 2014

Painiotteluita

Mellillä on ollut kissan.. eikun siis koiranpäivät! Kaikkea jännää on tapahtunut. Eilen aamulla käytiin kävelemässä kadulla ja jo kaukaa bongasin, että edellä kulki pentu. Mahtavaa! Puolijuoksua mentiin tervehtimään 10 viikkoista labradoria, jonka nimi on Toffo. Ensin Melli vinkui ja näytti hampaitaan, sitten vähän haisteli ja lopulta saatiin aikaiseksi kunnon painiottelu, jonka voittajina olivat vuorotellen Melli ja Toffo. Mahtava nähdä kuinka pieni saa lisää rohkeutta!

Sen jälkeen pitikin pistäytyä äidin luona, koska unohdin tohinassa avaimet kotiin. Collietyttö Annie oli edelleen siellä. Melli taas vähän ujosteli alkuun mutta lopulta kirjaimellisesti hyppi Annien naamalle ja puri häntää. Annie-parka oli kiusaantunut ja yritti väistellä, mutta antoi hauvan touhuta.

Iltamenoksi oli valikoitunut metromatka ja retki Herttoniemen siirtolapuutarhaan. Melli pääsi tonkimaan pusikoita ja leikkimään 2-vuotiaan pojan kanssa. Ensin vähän hirvitti, että mitenköhän sujuu, ja piti molempia silmä kovana tietysti vahtia, mutta yllättävän hauskaa heillä oli. Melli ei käyttänyt hampaitaan poikaa kohtaan ja pahimmilta pennun mukiloinneiltakin vältyttiin. Jossain vaiheessa puutarhassa juostiin ympyrää ja kaikilla eri palloillakin tuli pelattua. Kotimatkan Melli nukkuikin tyytyväisenä kantokassissaan.

Minulla on myös kaksi yötä sohvalla yövieras. Tämän asian suhteen koiruudella ei (tietenkään) ole ollut nokan koputtamista.

Tänään hyvät riehuntameiningit ovat jatkuneet. Käytiin läheisellä hiekkakentällä juoksemassa, siinä on kätevästi aidat ympärillä ja Mellin voi huoletta päästää vapaaksi. Leikittiin palloilla, harjoiteltiin luoksetuloa ja seuraamista. Luoksetulo toimii joka kerta, on ihan mahtava juttu katsoa kun pikkupentu tulee minkä tahansa puuhan keskeltä viivana eteen istumaan!

Iltapäivällä Melli oli taas pari tuntia äidin luona hoidossa. Se on ottanut asiakseen joka kerta pissiä äidin itämaiselle matolle, joten tänään siirrettiin matto pois. Kotonahan pissejä ei ole juuri koskaan tullut sisälle. Ilmeisesti matto nyt vaan houkuttelee merkkaukseen.

Käytiin hakemassa lounasta Iso Roban Fafa'sista, joka mainostaa itseään koiraystävällisenä. Se oli enemmänkin! Koko keittiö tuli ihastelemaan Melliä, ja kun sain ruuat kassissa käteeni ulos tarjoiltuna, minulle kerrottiin, että keittiö lähetti Mellille terveiset ja laittoi mukaan monta sataa grammaa kanaa!

Kotimatkalla törmättiin vielä 10 viikkoiseen kelpie-pentuun, jonka kanssa taas pienen ujostelun jälkeen saatiin aikaiseksi puolen tunnin äänetön painiottelu, josta lähes koko ajan Melli oli selällään ja puri vastustajaa huuleen tai korvaan. Pienillä oli aika hauskaa!

Nähtiin tänään myös 10 viikkoinen pieni mäyräkoira, mutta sen kanssa ei (vielä) syntynyt painimatsia. Mahtava huomata että koko Punavuori on täynnä koiranpentuja! Kaikkien omistajien kanssa ollaan puhuttu siitä, miten hyvä juttu on, että hauvat pääsevät purkamaan energioitaan riehumalla ja tottuvat samalla muihin hauvoihin.

Nyt pentu makaa sohvan alla reporankana. Kuudelta mennään Suomenlinnaan, joten Melli pääsee ensimmäistä kertaa veneeseen! Huomenna aamulla sitten lähtö mökille, jossa voidaan vähän sulatella näitä kaikkia uusia kokemuksia...

Melli on sitten kuvauksellinen :D Pari aika mainiota ilmettä..







Monday, July 14, 2014

Päivän puuhat

Tänään oli ensimmäinen ns. normaali arkipäivä. Aamun puuhista ehdinkin jo kirjoitella. Iltapäivällä pikku-Melli nukkui kiltisti jonkin aikaa ja sain töitä tehdyksi. Tänään on entahdokävellä-päivä, joten Melli on kulkenut kassissa melkein kaikki matkat paitsi aamu"lenkin".

Illaksi oli taas mukavaa ohjelmaa. Ensin mentiin puistoon istuskelemaan ja leikkimään ja sen jälkeen tavattiin äidin kaverin koiraa, tosi kilttiä sileäkarvaista collieta. Ensin Melliä pelotti aivan hurjasti ja se vinkaisi jos Annie katsoikin siihen päin. Hyvin nopeasti se alkoi kuitenkin kävellä Annien perässä (kuljettiin siis kadulla hihnoissa) ja lopulta yritti purra sitä hännästäkin.. Vielä vähän jännitti kun Annie katsoi kohti, mutta kyllä niistä varmaan kavereita tulee. Melli juoksi koko matkan Annien perässä ja oli kauhean kiinnostunut. Annie onneksi ei Mellistä juuri piitannut.. Oli hauskaa katsottavaa kun majakka ja perävaunu etenivät kadulla! :)